Vastuullisempia pizzoja
Vastuullisen ruoan kysyntä kasvaa vauhdilla kaikilla elintarvikealan osa-alueilla. Tutustu tärkeimpiin havaintoihin aina lähiruokaa suosivista raaka-aineista pakkauksen valintaan asti, ja auta asiakkaitasi herkuttelemaan hyvällä omallatunnolla.
Vähemmän hävikkiä
Hävikin hallinta on avainasemassa ammattikeittiön arjessa riippumatta siitä, millainen ravintola tai kahvila on kyseessä. Luova ajattelu auttaa eteenpäin tärkeässä tehtävässä – ylimääräisestä pizzataikinasta syntyy napostelupaloja ja vihannekset voi fermentoida odottamaan käyttöä.
Hankinnat ovat myös tärkeässä roolissa hävikin hallinnassa. Älä tilaa kerralla liikaa, pidä huolta oikeasta ja järjestelmällisestä säilytyksestä sekä valitse tuotteita, joilla on pidempi säilyvyys. Ammattikeittiöillä on nykyään myös mahdollisuus myydä hävikkiruokaa asiakkailleen joko suoraan tai hävikkisovellusten avulla.
Arla Pro on tukenasi vähentämässä ruokahävikkiä. Tutustu innovatiivisiin Hävikistä herkuksi -vinkkeihimme!
Lue lisääHuolella pakattu
Kierrätettävät pizzalaatikot ovat itsestäänselvyys, joiden merkitystä ei voi vähätellä. Myös juomien take away -pakkauksissa on siirrytty vastuullisempaan suuntaan mm. biohajoavien pillien myötä.
Tavarantoimittajia ja raaka-aineita valitessa kannattaa myös huomioida vastuullisuus ja kestävät valinnat pakkauksissa. Arvoista ja vastuullisuusteoista kannattaa viestiä avoimesti.
Vastuullisuus Arlalla
Olemme mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta ympäristölle, yhteiskunnalle ja ihmisille. Tutustu, miten parannamme eläinten hyvinvointia, pienennämme päästöjä, vähennämme hävikkiä omassa toiminnassamme ja autamme asiakkaitamme ruokahävikin haasteissa.
Lue lisääVihreää ja kypsentämätöntä
Samalla kun lihan kulutus vähenee, kasvisvaihtoehdot kasvattavat suosiotaan. Jotkut vievät kasvistäytteensä seuraavalle tasolle tarjoilemalla salaattipizzaa, jonka täytteenä on sananmukaisesti tuoreita vihanneksia.
Salaatti- ja kasvispizzan ero on kypsennyksessä. Suurin osa salaattipizzan täytteistä lisätään tuoreina pizzan kypsennyksen jälkeen. Kokeile vaikkapa rucolaa, artisokkaa, paprikaa, tuoretta chiliä ja tomaattia. Komeuden voi kruunata ripottelemalla päälle parmesania, cheddaria tai revittyä mozzarellaa.
Sesonkiajattelu
Sesongissa olevien raaka-aineiden käyttäminen pizzoissa tekevät niistä kertaheitolla myös vastuullisempia. Kun raaka-aineet valitaan sesonkien mukaan, niiden kuljetuksen ympäristövaikutukset pienenevät ja useimmiten maku ja laatukin ovat huippuluokkaa.
Haluatko tarjota asiakkaillesi herkullisen ruoan lisäksi myös tarinan sen takana? Lähde luontoon ja kerää villiyrttejä, sieniä tai marjoja keittiösi käyttöön!
Kaipaatko lisää vinkkejä ammattikeittiöösi? Ota meihin yhteyttä, autamme mielellämme.