Tulosta

Sinihomejuusto-punajuuriquiche

Paahdetun punajuuren makeus ja Castello sinihomejuuston suolaisuus yhdistyvät tässä täydellisessä piirakassa. Lisää halutessasi joukkoon esimerkiksi ilmakuivattua kinkkua ja tarjoile raikkaan salaatin kera!

Sinihomejuusto-punajuuriquiche
    Suolainen murotaikina
  • Pilko kylmä voi pieniksi kuutioiksi ja laita tehosekoittimen kulhoon yhdessä vehnäjauhon kanssa. Aja seos pulssitoiminnolla karkeaksi massaksi, lisää keltuaiset ja kylmä vesi, aja uudestaan pulssitoiminnolla tasaiseksi taikinaksi.
  • Painele taikina n.26cm halkaisijaltaan olevaan (4cm korkeaan) kakkurenkaaseen siten, että pohja ja reunat ovat yhtä paksuja. Pistele pohjaan reikiä haarukalla. Laita folio kauttaaltaan taikinan päälle ja laita folion päälle paistoherneet. Paista pohjaa 170-asteisessa uunissa n.25-30 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Poista herneet ja folio, penslaa pohjan pinta vielä kananmunalla ja paista 3-4 minuuttia kunnes kananmuna on kypsynyt ja muodostanut kalvon pohjan päälle.
  • Täyte
  • Pilko punajuuret suurehkoiksi paloiksi ja levitä tasaisesti kypsän pohjan päälle. Ripottele punajuurten päälle sinihomejuustomuru ja mozzarellamuru. Vispaa sekaisin kerma, kananmuna, keltuaiset ja suola, kaada piirakan päälle. Paista piirakkaa 160-asteisessa uunissa n.30-35 minuuttia, kunnes piirakka on saanut kauniin ruskean värin ja on keskeltä kypsä. Jäähdytä ja tarjoile raikkaan salaatin kera.